Www.iltasanomat.fi uutiset. Savon Sanomat 2019-11-26

Savon Sanomat

www.iltasanomat.fi uutiset

Tarkkasilm√§inen kirkkovieras huomaa Pyh√§n Ristin kirkon joulukuusessa kenties jotain erikoista. Er√§s mukavahko romani pohdiskeli joulun yli hypp√§√§mist√§ ‚ÄĒ ehk√§ parikin, joten siit√§ voisi aloittaa? Lehtori Huuhtinen on pukeutunut kuten useat muutkin kantrin yst√§v√§t. On kulunut kohta vuosi siit√§, kun aloimme julkaista seurakuntayhtym√§n ymp√§rist√∂blogia. Yleis√∂n lis√§ksi soittajatkin ovat siin√§ i√§ss√§, jolloin mieluummin muistellaan menneit√§ kuin suunnitellaan tulevia. Koko pime√§n syksyn odotan sit√§ hetke√§, kun olisi sopivaa kaivaa esiin laatikoissa muutosta toiseen pysyneet askartelutarvikkeet ja v√§kert√§√§ itse himmelit, joulukalenterit, -koristeet, -kortit ja -kranssit. On bootseja, farkkuliivej√§, kaulariipuksia, stetsoneita ja cowboy-hattujakin.

Next

Savon Sanomat

www.iltasanomat.fi uutiset

Kerroin aivan ensimmäisessä blogissa, kuinka puran kirkon joulukuusta loppiaisena. Taitaapa jokaiselle päivälle olla jotain? Nyt kirkoissa on jälleen uudet joulukuuset tuomassa jouluiloa kirkkovieraille. Ajattelin, että vuonna 2020 jätän postaamatta kaikki päivien teemat. Yleensä sopiva hetki koittaa silloin, kun ihan kaiken itse tekeminen on jo myöhäistä. Leppoisa puheensorina kuuluu pientaloalueen ravintolan puistomaiselta takapihalta, jossa orkesteri virittelee soittimiaan iltapäivän keikkaansa varten. .

Next

Savon Sanomat

www.iltasanomat.fi uutiset

Kukapa on laskenut, montako teemap√§iv√§√§ vuodessa on ‚ÄĒ varmaankin enemm√§n kuin 365. Onneksi muistan teemap√§ivist√§ ilmeisesti vain muutaman, joten ponnisteluni j√§√§ pieneksi. Tunnelma on leppoisa kun vanhat tutut tapaavat toisiaan. . .

Next

Savon Sanomat

www.iltasanomat.fi uutiset

. . . . .

Next

Savon Sanomat

www.iltasanomat.fi uutiset

. . . . .

Next

Savon Sanomat

www.iltasanomat.fi uutiset

. . . . . .

Next

Savon Sanomat

www.iltasanomat.fi uutiset

. . . . .

Next

Savon Sanomat

www.iltasanomat.fi uutiset

. . . . .

Next